Here, there and everywhere

Viikonloppu meni lähes kokonaan asunnolla löhöillessä, varsinkaan lauantaina energiaa ei kerta kaikkiaan vain ollut lähteä tekemään mitään. Tällä viikolla onkin ollut huomattavasti viimeviikkoa virkeämpi olo, vaikka flunssa tuntuukin yrittävän hiipiä takaisin.

Starbucks on muuten yksi niistä paikoista, joissa aivan kaikki lukee vain katalaaniksi. Kahvien nimet nyt ovat melko samat maassa kuin maassa, mutta se kaikki muu. Tuotteista ymmärtää kyllä mitä ne ovat, mutta tilausta tehdessä tulee turvauduttua lähes väkisin englantiin, sillä katalaanin ääntäminen on useiden sanojen kohdalla jotain niin käsittämätöntä, että melko varmasti en varmasti tulisi ymmärretyksi jos yrittäisin, eikä erityisemmin tee mieli käyttää kovin paljon aikaa miettimiseen onko esimerkiksi kanelipullalle mahdollisesti jotain järkevää espanjankielistä sanaa.

vaikka koristeraitoja olikin, niin kyllä tuo oikeasti maistui pullalta

Tiistaina kävelin Arc de Triomfille, eli paikalliselle riemukaarelle. Itse kaari ei oikeasti kovinkaan erityisen ihmeellinen, mutta kaari toimii porttina Passeig de Lluís Companys esplanadille, joka jatkuu Parc de Ciutadella puistoon saakka. En vielä mennyt Ciutadellaan saakka, mutta myös tuo esplanadi on tuntuu olevan varsin suosittu ajanviettopaikka. Olin siellä tällä kertaa noin vartin, jonka aikana minua lähellä istuneilta tytöiltä varastettiin laukku ja kiusallisen kehno Michael Jackson tanssijaimitaattori ehti tanssia kolmeen eri asuun pukeutuneena. Ilmeisen tapahtumarikas paikka tuo tosiaan on.

Arc de Triomf rakennettiin Barcelonan 1888 maailmannäyttelyn pääportiksi,

Tiistai-iltana katsoin asunnolla televisiosta vuokranantajieni kanssa mestarien liigan ottelua Arsenal - Barcelona. Sanotaanpa vaikka, että olipa varsin mielenkiintoinen kokemus. Arsenal ei pelannut niin huonosti kuin suurinosa muista Barcelonan tämän kauden vastustajista, eikä ottelu ratkennut kovin nopeasti. Melko tasainen ottelu tosiaan aiheutti sen, että varsinkin ennen ensimmäistä maalia ehdin huomata, että kirosanat ovat katalaaniksi hyvinkin samanlaisia kuin espanjaksi. Talon olemattoman äänieristyksen vuoksi tuo kirosanakertaus, maalien juhlinnasta puhumattakaan, kuului todennäköisesti talon jokaiseen asuntoon.

Kaupunkikin tuntuu tällä viikolla todella heränneen. Barcelonassa on käynnissä Mobile World Congress, jättimäiset mobiimessut, jossa esitellään jos jonkinlaisia uutuuslaitteita, puhumassa tapahtumassa on ollut mm. Facebookin luoja Mark Zuckerberg, joten tosiaan melko merkittävästä tapahtumasta on kyse. Keskustan katukuvassa messut ovat näkyneet jonkin verran, julkinen liikenne on lakkoillut alkuviikosta, joten tapahtumaan pyrkivät pukumiehet ovat kulkeneet entistä enemmän omilla tilauskyydeillään. Katumainokset tuntuvat lähes kaikki vaihtuneet jonkinlaisiin mobiililaitemainoksiin. Plaça Catalunyan kulmassa on lisäksi Samsungin varsin huomiota herättävä koppi, jossa pääsee ilmaiseksi tutustumaan puhelimeen liitettävien Gear VR-lasien ihmeelliseen maailmaan. Samsungin tarjoamassa kokeilussa on tavallaan siis kyse 4D-elokuvasta. Katsojille näytetään video vuoristorata-ajelusta, tässä kokemus on tosin huomattavasti aidompi kuin huvipuistojen 4D-elokuvissa, sillä videota tosiaan katsellaan älylasien kautta eikä näkökentässä ole mitään muuta kuin katseltava video. Kun videon lisäksi tunnelmaa ovat tuomassa liikkuvat penkit, kokemus muistuttaa hämmentävän paljon sitä, kuin istuisi oikeasti vuoristoradan kyydissä. Kyllä tuo sen verran mielenkiintoinen kokemus oli, että suosittelen kyllä kokeilemaan, jos joskus tulee tälläiseen mahdollisuus.

kuten sanottu, koppi on varsin huomiota herättävä ilmestys peilaavine seinineen

Välil tuntuu että samaistuu etanaan tai Laikaan

Heti kun pääsin vähän kehumaan kivaa säätä, kylmät yöt päättivät tehdä paluun. Nukkuessa ei palele, mutta aamuisin töihin mennessä pipo ja sormikkaat ovat todellakin tarpeelliset. Niin ja siis nuo kylmät yöt, ei täällä pakkaselle mennä, vaan jossain +3 asteen kieppeillä kylmimmillään. Täällä kuitenkin kylmyys on, kenties kosteuden vuoksi, jotenkin hyytävämpää.

Valokuviakaan ei ole juurikaan tullut otettua. Viime sunnuntain elokuvareissu lienee jännittävintä mitä olen viime postauksen jälkeen tehnyt. Löysin näppärän yhteyden päästä varsin laajasti alkuperäisillä äänillä elokuvia esittävän elokuvateatterin, Yelmo Cines Icarian, joten ei ole enää pakko mennä elokuviin vain viikonloppuaamupäivisin. Ensiajatukseni leffalippujen hinnoista täällä ei ollut mitenkään erityisen ihastunut, tämä kuitenkin johtunee vain siitä, että jostain syystä kuvittelen elokuvalippujen maksavan Suomessa saman verran kun joskus kuusi vuotta sitten. Täällä ei siis tosiaan tarvitse maksaa elokuvissa käymisestä yli 10 euroa, alle kahdeksalla eurolla selviää ihan hyvin. Sunnuntaina katsomaani uuteen Disney elokuvaan, Zootropolikseen, lipun hinta oli vaivaiset 4,50€. Itse elokuva, mielestäni mitä mahtavin, vaikka yllättävää kyllä tämäkin on niitä elokuvia, joista joku vetää varmasti herneen nenäänsä.

Passeig de Gràcian ja Gran Via de les Corts Catalanesin risteyksen suihkulähde 

Tämä viikko ei ole ollut mitenkään erityisen mahtava, vaan huomattavasti lähempänä kategoriaa "pisin viikko ikinä". En ole ihan varma tiedä miksi. Töissä oli tällä viikolla varsin reippaasti tekemistä, mutta ei nyt mitään niin raskasta tai puuduttavaa, että olo sen takia tulisi näin vetämättömäksi. Paha virhe oli tulla tänään suoraan töiden jälkeen kotiin lepäämään. Kauppaan lähteminen vei minulta normaalin vajaan vartin sijaan noin tunnin pidempään. Olin tosin niin uupunut, että en tiedä olisinko selvinnyt kauppareissusta suoraan työpäivän perään. Yksi väsyttävä asia on katalaanin kieli. Toki tiesin etukäteen, että se näkyy ja kuuluu kaupungissa varsin voimakkaasti. Kuitenkin siinä vaiheessa kun haluaisit nopeasti vilkaista esimerkiksi jonkun ruokapaikan listaa ja kaikki lukee vain katalaaniksi, tekee mieli laittaa kaikki energia ennemmin itkupotkuraivareihin kuin siihen, että yrittäisi kaikkien osaamiensa kielten sanavaraston avulla yrittää päätellä mitä jossain lukee. Varmasti tästäkin selviäisi usein melko helposti kysymällä, mutta aina ei vain kiinnosta tarpeeksi.

Ei täällä kaikki kuitenkaan ankeaa ole, pienet omituisuudet pistävät hymyilemään vaikka olisikin varsin poikki ja melko ärsyyntynyt. On hauska nähdä, kun aamuisin töihin mennessä joka päivä muutamia samoja ihmisiä tulee suunnilleen samassa kohdassa vastaan. Jotenkin tuntuu entistä todellisemmalta, että tosiaan asun täällä. Puolestaan asia joka edelleen yllättää on ruokakauppojen lihavalikoimat. Tänään näin, että El Corte Inglésin ruokapuolella oli myynnissä kokonaisia kaneja pusseissa. Lienee sanomattakin selvää, että sellainen ei päätynyt viikonlopun ruoakseni. Sitten taas iltaisin, kun Ramblalle ilmestyy entistä enemmän ties minkä turhakkeen myyjiä, hämmentää minua joka kerta eräs mies, joka myy selfiekeppejä. Kaupittelutaktiikkana on nimittäin hieman heilutella kädessä olevaa selfiekeppiä ja samalla hokea hämmentävän hiljaa, hieman hassulla aksentilla ja niin suu kiinni kuin vain kukaan ikinä pystyy puhua "selfiesick, selfiestick". Ehkä tuo taktiikka sitten toimii.  Niin ja tosiaan postikortteja laitettu postiin, eli toivotaan että ensi viikolla ilmestyvät. Tällä viikolla tuli jälleen postia myös tännepäin. Pääsin tiistaina hakemaan postista ystävänpäiväpakettia, jonka ystäväni Minttu oli minulle lähettänyt.

Ei ihan heti tarvitse mennä karkkiostoksille

Observé la ciudad

Nähtävästi kuukausi on se aika kun arkipäiväisistä asioista kirjoittaminen muuttuu vaikeammaksi. Yhtenä päivänä ostin mansikoita ensimmäistä kertaa tänä vuonna ja toisena päivänä törmäsin täysin sattumalta ruokakaupassa kolmanteen, täällä työssäoppimistaan tekevään, meidänkoululaiseen tyttöön. Sain vihdoin myös kirjoitettua postikortteja, vielä kun saisin ne lähipäivinä vietyä postilaatikkoon, saattaisivat ne ehkä saapua perille jopa tämän kuun aikana.

Torstaina täällä satoi hieman, se taisi olla vasta tämän vuoden toinen sadepäivä Barcelonassa. Sade lakkasi iltapäivään mennessä ja lähdinkin töiden jälkeen katsomaan hieman joitain nähtävyyksiä, tarkemmin sanottuna muutamia Gaudín töistä. Ihmisten vahvimmat mielikuvat Barcelonaan liittyen ovat usein Antoni Gaudín töitä tai jotain jalkapalloon liittyvää. Ihan rehellisesti sanottuna, ne kaksi näkyvät tässä kaupungissa todella paljon. Mitään kovin järkevää sanottavaa tänään nähdyistä kohteista ei ole, sillä en ainakaan vielä vaivautunut käymään sisällä ja tietoni tosiaan perustuvat aika pitkälti wikipedian lukemiseen. Casa Batlló on näistä kolmesta keskeisimmällä paikalla sijaitseva, mutta silti luultavasti vähiten tunnetuin. Casa Milà, tunnetaan laajalti myös nimellä La perdera. Tuo varsin erikoisen näköinen rakennus tuntuu näkyvän suurimmassa osassa Barcelonassa kuvatuista mainosvideoista. Viimeisenä, muttei tosiaan vähäisimpänä Sagrada Família. Kirkkoa on rakennettu yli 130 vuotta ja on melko vaikea uskoa, että rakennustöitä saataisiin ikinä oikeasti loppuun. Se jäi mietityttämään eniten, miten paljon rakennus on ehtinyt muuttua sen jälkeen kun sen vajaat 12 vuotta sitten viimeksi näin.

Casa Batlló

Casa Milà (La Pedrera)

Sagrada Família

Sain jotain päiviä sitten idean lähteä käymään Ikeassa. En oikeastaan edes ajatellut tarvitsevani sieltä mitään erityistä, mutta voisihan sitä katsoa jos olisi vaikka lihapullia tarjolla. Aloin selvittämään miten sinne pääsee kätevimmin ja huomasin, että perjantaina aukeaa uusi metrolinja, jonka yksi pysäkki on aikalailla Ikean kohdalla. Vielä hienompaa ja tärkeämpää tuossa uudessa metrolinjassa on, että se kulkee myös lentokentälle. Ihan keskustaan ei lentokentälle tosin pääse vaihtamatta linjaa jossain vaiheessa, eikä metro ole minullekaan kätevin vaihtoehto Ikeaan tai lentokentälle, mutta pakkohan tuota uutta ja automatisoitua metrolinjaa oli lähteä kokeilemaan. Enkä ollut ainut, lauantaina metrossa kyllä huomasi, että liikkeellä oli melko paljon muitakin ihmisiä, jotka olivat tulleet vain katsomaan ja ihmettelemään tuota uutta reittiä.

astetta siistimpi metrolaituri

Ikea oli varsin täynnä ihmisiä. En jaksanut sen enempää kierrellä ihmettelemässä kirjahyllyjä tai sänkyjä, kun en kuitenkaan ollut mitään niistä ostamssa. Kävelin melko nopeasti osastojen läpi ja pysähdyin syömään. En tällä kertaa syönyt niitä kuuluisia lihapullia vaan broilerilasagnea. Ei tietenkään erityisen ihmeellinen gourmet-elämys, mutta hinta-laatusuhde oli varsin kohdallaan. Myöskään käyttötavaroista ei löytynyt mitään niin hohdokasta, että olisin viitsinyt mitään ostaa. Suomestakin tuttuja irtokarkkeja oli kuitenkin pakko ostaa muutamia, sillä täällä muuten myytävät karkit eivät suurin osa ole mitenkään erityisen houkuttelevia. Palatessani Ikeasta keskustaan päin oli hauska seisoa metron etuosassa, sillä kun metrossa ei ole kuljettajaa, näkevät matkustajat kokoajan etuikkunasta ulos. Tuo etuikkunasta katseleminen näytti herättävän varsinkin miespuolisissa matkustajissa sen lapsenomaisen innon siitä kun pääsee vihdoin niinsanotusti kuskin paikalle.

samalta se näytti täälläkin. ruotsin kieltä oli täällä (tietenkin) huomattavasti vähemmän esillä

Vaikka tänään oli vuoden tähän mennessä lämpimin päivä, eivät kaikki paikallisista edelleenkään luopuneet talvitakeistaan, vaan pukeuituivat sitkeäasti enemmän päivämäärään kuin lämpötilaan sopivasti. Ei näitä yli 20 asteen lämpötiloja täälläkään ole ihan hetkeen uudestaan odotettavissa, mutta se suunnilleen 15 astetta tuntuu oikein ihanalta, varsinkin silloin kun saa Suomesta kuvia milloin mistäkin lumikinos tai loskamössömaisemasta.

When you feel so tired, but you can't sleep

Ei ole kyllä tullut tehtyä oikeastaan mitään edellisen postauksen jälkeen. Keskiviikkoiltana olo tuntui hieman tukkoiselta ja paheni torstai-iltaan menneessä ärsyttäväksi flunssaksi kuumeella varustettuna. Loppuviikko meni siis asunnolla, yrittäen saada flunssaa katoamaan mahdollisimman nopeasti. Toipilaana oleminen alkaa olla varsin puuduttavaa siinä vaiheessa, kun ei ole energiaa tehdä juuri mitään, mutta unta ei riitä enää riitä kolmansille päiväunille, ei ole kiinnostusta olla tietokoneen ääressä, televisio tarjoaa vain jotain todella omituista katsottavaa, eikä mukana ei ole mitään luettavaakaan. Neljän seinän sisällä oleminen on kyllä paljon tympeämpää silloin kun muita vaihtoehtoja ei oikeastaan ole.

Tuntuu hämmentävältä ajatella, että saavuin Barcelonaan tasan kuukausi sitten. Enää ei tule ihan samaan tapaan ihasteltua ihan kaikkea näkemäänsä kuin ensimmäisten päivien aikana. Toki edelleen täällä näkee vielä paljon ihmeteltävää, ei ihan joka kaupungin metrossa joku tule yhtäkkiä sisään surfilaudan kanssa. Pikkuhiljaa voisi ehkä ryhdistäytyä ja mennä oikeasti katsomaan nähtävyyksiä, tulisi ainakin jotain mielenkiintoisempia kuvia tännekin laitettavaksi. Suomalaisturisteja näkee muuten Barcelonassa melko tasaiseen tahtiin, riippuu vähän siitä miten paljon viitsii liikkua turistien suosimilla alueilla. Yksi lähes varma paikka törmätä suomalaisiin tuntuu olevan Camp Nou matsipäivinä.

vähän tärähtänyt kuva Ramblan alkupäästä suunnilleen pari viikkoa sitten.

Parin viime päivän aikana on tullut mietittyä jonkun matkan tekemistä johonkin. Suunnitelmissa on pyörinyt ihan vain päivän reissuja johonkin melko lähelle tai parin päivän viikonloppulomia johonkin vähän kauemmas, Espanjaan tai muualle Eurooppaan. Ideat ovat olleet kaikkea melko normaaleista ja järkevistä, täysin älyttömiin, mutta silti jostain syystä niin kovin houkutteleviin. Matkalippujen hinnat kun kuitenkin ovat jokseenkin samaa suuruusluokkaa, suunnitteli sitä sitten lentävänsä Italiaan tai matkustavansa bussilla tai junalla johonkin muuhun Espanjan suurista kaupungeista. Saa nähdä toteutuuko ajatuksista lopulta mikään, toivottavasti ainakin joku, sillä täältä on niin paljon kätevämpi lähteä käymään tietyissä paikoissa, tai siis ainakin verrattuna siihen, että pitäisi miettiä samojen kohteiden näkemistä Suomesta lähdettäessä.

Yksinään ei kukaan maailmaa valloita

Lauantaina menin siis vaihteeksi katsomaan jalkapalloa. Kyseessä oli La Ligan kärkiotttelu FC Barcelona - Atlético Madrid. Oli mukavaa päästä näkemään ottelu, jossa vastustaja pystyi edes jotenkin haastamaan Barçaa. Atlético sortui liikaa rikkeisiin, eikä pystynyt alivoimalla, varsinkaan kahden miehen alivoimalla enää tasoittamaan ottelua. Paljon Atléticon kovuudesta kertoo kuitenkin se, että he alivoimallakin pystyivät luomaan niin vaarallisen tilanteen, että paikalliset eivät huomanneet aloittaa toisenpuoliajan itsenäisyyshuutoja ajallaan.

Kyllähän noi pelaajat oli tosiaan aika lähellä.

Kuten kuvasta voi ehkä päätellä, tällä kertaa istuin siis tosiaan sen lähes 100 riviä alempana kuin viimeksi. Pelin seuraaminen onnistuu paremmin sieltä piippuhyllyltä, mutta jos haluaa päästä paremmin tunnelmaan mukaan, onnistuu se paremmin lähes kentän tasolta olevilta paikoilta. Tietenkin vaihtoehtona myös paikat jostain siitä väliltä, mutta ne toki maksavat hieman enemmän. Pakko todeta, että oikeasti tunnelma Barçan matseissa ei ole niin hyvä kuin monet ehkä kuvittelevat ja toisaalta varmasti ihmiset kokevat tunnelman hieman eri tavoin. Tietenkin juuri näissä isommissa, lähes loppuunmyydyissä, otteluissa on varsin mukavasti tunnelmaa ja jännitystä, mutta jotain häntäpään joukkuetta vastaan Camp Noulla saattaa olla kymmeniätuhansia tyhjiä paikkoja ja oikeasti melko hiljaista.

Myös Atléticon maalivahti, keltapaitainen Jan Oblak, tuli ottelun lopussa mukaan yrittämään maalintekoa

Sunnuntai päivä meni varsin rauhallisesti, mm. pyykinpesun merkeissä. Ei siinä pyykinpesussa tosiaan mitään kovin jännittävää ole, mutta kun pyykinkuivaus tapahtuu keittiön ikkunan ulkopuolella olevassa pyykkitelineessä, pitää pyykejä ripustaessa olla varsin varovainen. Ei nimittäin ihan hirmuisesti innostaisi, jos pitäisi lähteä kyselemään alakerran naapureilta pudonneita vaatteita takaisin.

Sunnuntai-iltana tapasin luokkakaverini Miinan, joka on myös tekemässä työssäoppimista Barcelonassa. Oli tosi kiva nähdä, vaihtaa kuulumisia ja jutella työssäoppimisesta. Kävimme syömässä pinchoksia, jotka siis ovat hyvin samankaltaisia monille tutumpien tapasten kanssa, suurimpana erona se, että pinchoissa on yleensä pohjalla leipä ja niihin on pistetty pieni tikku pitämään niitä kasassa. Ero on kuitenkin monesti melko häilyvä ja nimi saattaa joskus osittain siitäkin missäpäin Espanjaa ollaan.

Lopuksi pakko vielä hehkuttaa. Rakastan karttoja ja olen kaupoissa ehtinyt törmätä jo ties minkälaisiin ihaniin (ja ylihintaisiin) karttajuttuihin. Löysin eilen poistomyyntikorista Euroopan kartan, johon voi raaputtaa paikat jossa on käynyt. Siihen on lisäksi merkitty myös mm. joitain nähtävyyksiä. Se oli kaupan viimeinen yksilö ja maksoi suunilleen viidesosan alkuperäisestä hinnastaan. Se on mennyt parista kohtaa hieman nuhjuiseski, mutta raaputuspinta on niin vahvaa, että ei ole päässyt pahemmin vahingoittumaan. Pitää muistaa säilyttää myös tuo putkilo niin saan kartan täältä kuskattua ehkä myös koti-Suomeen saakka.

vielä en ole raaskinut rapsuttaa