Välil tuntuu että samaistuu etanaan tai Laikaan

Heti kun pääsin vähän kehumaan kivaa säätä, kylmät yöt päättivät tehdä paluun. Nukkuessa ei palele, mutta aamuisin töihin mennessä pipo ja sormikkaat ovat todellakin tarpeelliset. Niin ja siis nuo kylmät yöt, ei täällä pakkaselle mennä, vaan jossain +3 asteen kieppeillä kylmimmillään. Täällä kuitenkin kylmyys on, kenties kosteuden vuoksi, jotenkin hyytävämpää.

Valokuviakaan ei ole juurikaan tullut otettua. Viime sunnuntain elokuvareissu lienee jännittävintä mitä olen viime postauksen jälkeen tehnyt. Löysin näppärän yhteyden päästä varsin laajasti alkuperäisillä äänillä elokuvia esittävän elokuvateatterin, Yelmo Cines Icarian, joten ei ole enää pakko mennä elokuviin vain viikonloppuaamupäivisin. Ensiajatukseni leffalippujen hinnoista täällä ei ollut mitenkään erityisen ihastunut, tämä kuitenkin johtunee vain siitä, että jostain syystä kuvittelen elokuvalippujen maksavan Suomessa saman verran kun joskus kuusi vuotta sitten. Täällä ei siis tosiaan tarvitse maksaa elokuvissa käymisestä yli 10 euroa, alle kahdeksalla eurolla selviää ihan hyvin. Sunnuntaina katsomaani uuteen Disney elokuvaan, Zootropolikseen, lipun hinta oli vaivaiset 4,50€. Itse elokuva, mielestäni mitä mahtavin, vaikka yllättävää kyllä tämäkin on niitä elokuvia, joista joku vetää varmasti herneen nenäänsä.

Passeig de Gràcian ja Gran Via de les Corts Catalanesin risteyksen suihkulähde 

Tämä viikko ei ole ollut mitenkään erityisen mahtava, vaan huomattavasti lähempänä kategoriaa "pisin viikko ikinä". En ole ihan varma tiedä miksi. Töissä oli tällä viikolla varsin reippaasti tekemistä, mutta ei nyt mitään niin raskasta tai puuduttavaa, että olo sen takia tulisi näin vetämättömäksi. Paha virhe oli tulla tänään suoraan töiden jälkeen kotiin lepäämään. Kauppaan lähteminen vei minulta normaalin vajaan vartin sijaan noin tunnin pidempään. Olin tosin niin uupunut, että en tiedä olisinko selvinnyt kauppareissusta suoraan työpäivän perään. Yksi väsyttävä asia on katalaanin kieli. Toki tiesin etukäteen, että se näkyy ja kuuluu kaupungissa varsin voimakkaasti. Kuitenkin siinä vaiheessa kun haluaisit nopeasti vilkaista esimerkiksi jonkun ruokapaikan listaa ja kaikki lukee vain katalaaniksi, tekee mieli laittaa kaikki energia ennemmin itkupotkuraivareihin kuin siihen, että yrittäisi kaikkien osaamiensa kielten sanavaraston avulla yrittää päätellä mitä jossain lukee. Varmasti tästäkin selviäisi usein melko helposti kysymällä, mutta aina ei vain kiinnosta tarpeeksi.

Ei täällä kaikki kuitenkaan ankeaa ole, pienet omituisuudet pistävät hymyilemään vaikka olisikin varsin poikki ja melko ärsyyntynyt. On hauska nähdä, kun aamuisin töihin mennessä joka päivä muutamia samoja ihmisiä tulee suunnilleen samassa kohdassa vastaan. Jotenkin tuntuu entistä todellisemmalta, että tosiaan asun täällä. Puolestaan asia joka edelleen yllättää on ruokakauppojen lihavalikoimat. Tänään näin, että El Corte Inglésin ruokapuolella oli myynnissä kokonaisia kaneja pusseissa. Lienee sanomattakin selvää, että sellainen ei päätynyt viikonlopun ruoakseni. Sitten taas iltaisin, kun Ramblalle ilmestyy entistä enemmän ties minkä turhakkeen myyjiä, hämmentää minua joka kerta eräs mies, joka myy selfiekeppejä. Kaupittelutaktiikkana on nimittäin hieman heilutella kädessä olevaa selfiekeppiä ja samalla hokea hämmentävän hiljaa, hieman hassulla aksentilla ja niin suu kiinni kuin vain kukaan ikinä pystyy puhua "selfiesick, selfiestick". Ehkä tuo taktiikka sitten toimii.  Niin ja tosiaan postikortteja laitettu postiin, eli toivotaan että ensi viikolla ilmestyvät. Tällä viikolla tuli jälleen postia myös tännepäin. Pääsin tiistaina hakemaan postista ystävänpäiväpakettia, jonka ystäväni Minttu oli minulle lähettänyt.

Ei ihan heti tarvitse mennä karkkiostoksille