Tällä viikolla en ole töiden lisäksi tehnyt oikeastaan yhtään mitään. Muutaman ylimääräisen kierroksen tehnyt kävellessäni takaisin asunnolle ja ostanut niinkin jännittäviä asioita kuin juustoa ja käsirasvaa. Tein kuitenkin huomion jonka ansiosta fiilis muuttuu helposti paremmaksi.
ja juu ehkä ostin myös yhden darth vader munkin |
Suomessa ollessani musiikkia tuli kuunneltua paljon, välillä aivan järjettömän paljon. Viime vuonna kuuntelin Spotifyn mukaan niin paljon että siitä olisi riittänyt 2 tuntia vuoden jokaiselle päivälle, tähän päälle kaikkialta muualta kuunneltu musiikki.
Kuitenkaan en koskaan tullut ajatelleeksi, miten paljon voimaa musiikista oikeasti saakaan. Kuulostaapas syvälliseltä, mutta kun sen reilu pari tuntia päivässä muuttuu siihen, että kuulee joskus jossain kaupassa tai kahvilassa kaiken muun hälinän seassa pari biisiä joka toinen päivä, on helppo yhtäkkiä huomata miten paljon sitä tosiaan kaipaakaan musiikkia elämäänsä.
Täällä musiikkia ei tosiaan ole tullut kuunneltua niin paljoa. Spotify vie akkua ja kuluttaa nettiä niin paljon, että musiikin kuuntelu järkevää lähinnä asunnolla ollessa. Täällä taas syystä tai toisesta, en ole kuitenkaan tullut kuunnelleeksi oikein yhtään mitään, mutta tämän viikon valaistumisen myötä siihen tulee nyt muutos ja yritän ainakin asunnolla pitää musiikkia taustalla.
Kirjoitin blogia joskus aiemminkin ja silloin otsikoin kappaleet lainaamalla sanat milloin mistäkin biisistä. Koska olen edelleen surkea keksimään otsikoita, olen nyt jatkanut samaa ideaa. Tosin tällä kertaa myös blogin nimi on lainattu lyriikoista. Kaikki otsikkoja inspiroineet biisit on jälleen kasattu spotifysoittolistalle, jonka halutessaan löytää tästä alta tai tuolta sivupalkin linkistä. Ja tosiaan kuunnelkaa ihan omalla vastuullanne, kaikki biisit eivät todennäköisesti ole sellaisia joita normaalisti kuuntelisin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti